Hallitus hyväksyi yhdeksän uutta jäsentä

Auktorisoitujen lakimiesten määrä jatkaa kasvuaan. Tänään hyväksyttiin yhdeksän uutta jäsentä. Jäsentemme joukossa on muun muassa oikeustieteen lisensiaatteja ja tohtoreita sekä lakitutkinnon lisäksi muiden alojen korkeakoulututkintoja suorittaneita henkilöitä.

Oikeustieteellisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelta ei  vuoteen 2013 saakka vaadittu lupaa oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. Suurin osa jäsenistämme on aloittanut työnsä ennen vuotta 2013.  Väite asianajajalta vaadittavaa lyhyemmästä työkokemuksesta ei jäsentemme kohdalla yleensä pidä paikkaansa.

Luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat ovat valvonnan alaisia ja heidän on ylläpidettävä ammattitaitoaan. Vastuuvakuutus on myös hankittava. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan on noudatettava hyvää asianajotapaa vaikka hän ei olekaan Suomen Asianajajaliiton jäsen. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja saa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja oikeudenkäyntiavustajana.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.