Tuomioistuimet tekevät ratkaisuja tilanteissa, joissa täydellistä tietoa ei ole saatavilla. Tästä syystä tuomarit, kuten kaikki muutkin ihmiset, joutuvat käyttämään arkikokemukseen perustuvia oletuksia ja niin sanottuja peukalosääntöjä.
Heuristiikat voivat olla hyödyllisiä, mutta ne voivat myös johtaa systemaattisiin virheisiin arvioinnissa. Tuomarit ovat alttiita esimerkiksi ankkurointivaikutukselle, jälkiviisausharhalle ja vahvistusharhalle, aivan kuten muutkin asiantuntijat (ks. Guthrie, Rachlinski & Wistrich, Judging by Heuristic: Cognitive Illusions in Judicial Decision Making, saatavilla osoitteessa: https://www.ojp.gov/ncjrs/virtual-library/abstracts/judging-heuristic-cognitive-illusions-judicial-decision-making).
Tuomarit käyttävät heuristiikkoja erityisesti tilanteissa, joissa tietoa on vähän tai päätöksenteko tapahtuu paineen alla, mikä voi lisätä virhepäätelmien riskiä (ks. https://www.frontiersin.org/journals/cognition/articles/10.3389/fcogn.2025.1421488/full).
Oletukset voivat koskea esimerkiksi: miten ihmiset muistavat tapahtumia, miten ihmiset reagoivat pelkoon tai stressiin ja miten todennäköisiä tietyt tapahtumaketjut ovat. Heuristiikkoja käytetään nopeuttamaan päätöksentekoa mutta ne voivat aiheuttaa kognitiivisia vinoumia, jotka vääristävät todistusaineiston tulkintaa tai johtopäätösten muodostamista (ks. Olaborede & Meintjes-van der Walt, Cognitive bias affecting decision-making in the legal process, saatavilla osoitteessa: https://www.scielo.org.za/scielo.php?pid=S1682-58532020000400007&script=sci_arttext).
Juridinen koulutus ei tee tuomareista immuuneja näille vaikutuksille. Kokeneet tuomarit voivat olla yhtä alttiita ajattelun vinoumille kuin muut asiantuntijat tai maallikot. Tuomioistuimiin päätyvät tapaukset eivät sitä paitsi yleensä ole tavanomaisia. Riidat syntyvät usein juuri tilanteista, joissa tapahtumien kulku on epäselvä, ristiriitainen tai poikkeuksellinen. Tuomioistuimet käsittelevät siis valikoitunutta aineistoa, joka ei vastaa normaalia arjen tilannetta.
Ihmiset tekevät arvioita usein sen perusteella, mikä tuntuu tyypilliseltä tai helposti muistettavalta. Tätä kutsutaan saatavuusheuristiikaksi (availability heuristic), jossa muistettavuus korvataan todennäköisyyden arvioinnilla (ks. https://www.frontiersin.org/journals/cognition/articles/10.3389/fcogn.2025.1421488/full). Tämä on ongelmallista oikeudellisessa kontekstissa, koska oikeudenkäyntitilanteessa tarkasteltavat tapahtumat ovat usein juuri niitä, jotka eivät ole tyypillisiä. Se, mikä arkielämässä on harvinaista, voi oikeudessa olla suhteellisesti yleistä.
Jos tuomari arvioi kertomuksen uskottavuutta pelkästään sen perusteella, että se kuulostaa epätodennäköiseltä tai epätyypilliseltä, on vaarana, että todelliset mutta harvinaiset tapahtumat arvioidaan virheellisesti epäuskottaviksi. Tämä johtaa niin sanottuihin systemaattisiin arviointivirheisiin, joissa päätöksentekijä aliarvioi vaihtoehtoisia selityksiä tai jättää huomioimatta harvinaisten tapahtumien mahdollisuuden.
Kognitiivisia vinoumia koskeva tutkimus on osoittanut, että esimerkiksi: vahvistusharha (confirmation bias) voi johtaa siihen, että päätöksentekijä etsii tietoa, joka tukee hänen alkuoletustaan, jälkiviisausharha (hindsight bias) voi saada tapahtuman näyttämään jälkikäteen ennustettavammalta kuin se todellisuudessa oli ja ankkurointivaikutus (anchoring) voi ohjata arvioita alkuperäisen numeerisen tai laadullisen arvion suuntaan. Näiden ilmiöiden on havaittu vaikuttavan myös tuomareiden päätöksentekoon, erityisesti monimutkaisissa ja epävarmoissa tilanteissa (ks. https://www.scielo.org.za/scielo.php?pid=S1682-58532020000400007&script=sci_arttext).
Tuomioistuimen toiminta perustuu väistämättä kokemukseen, arviointiin ja todennäköisyyksiin. Tästä seuraa kuitenkin kaksi keskeistä metodologista haastetta. Ensinnäkin tuomarit käyttävät väistämättä arkikokemukseen perustuvia heuristiikkoja, jotka voivat nopeuttaa päätöksentekoa mutta samalla lisätä virhearvioiden riskiä. Toiseksi tuomioistuimeen päätyvät tapaukset eivät ole satunnaisotos todellisuudesta, vaan korostuneesti poikkeuksellisia. Näiden kahden tekijän yhteisvaikutus muodostaa keskeisen riskin: arkikokemukseen perustuvat oletukset voivat johtaa virheisiin juuri niissä tilanteissa, joissa oikeudellinen arviointi on kaikkein vaikeinta. Tästä syystä oikeusteoriassa ja oikeuspsykologiassa on viime vuosina korostettu tarvetta kehittää menetelmiä, jotka pakottavat arvioimaan vaihtoehtoisia selityksiä, huomioimaan harvinaiset tapahtumat ja tiedostamaan päätöksentekoon vaikuttavat kognitiiviset vinoumat.
English: Stranger than fiction
Courts make decisions in situations in which complete information is not available. For this reason, judges, like all other people, have to use assumptions based on everyday experience and so-called rules of thumb.
Heuristics can be useful, but they can also lead to systematic errors in assessment. Judges are susceptible, for example, to the anchoring effect, hindsight bias and confirmation bias, just like other experts (see Guthrie, Rachlinski & Wistrich, Judging by Heuristic: Cognitive Illusions in Judicial Decision Making, available at: https://www.ojp.gov/ncjrs/virtual-library/abstracts/judging-heuristic-cognitive-illusions-judicial-decision-making).
Judges use heuristics particularly in situations where information is limited or decision-making takes place under pressure, which may increase the risk of erroneous conclusions (see https://www.frontiersin.org/journals/cognition/articles/10.3389/fcogn.2025.1421488/full).
Assumptions may concern, for example: how people remember events, how people react to fear or stress and how likely certain sequences of events are. Heuristics are used to speed up decision-making, but they may cause cognitive biases that distort the interpretation of evidence or the formation of conclusions (see Olaborede & Meintjes-van der Walt, Cognitive bias affecting decision-making in the legal process, available at: https://www.scielo.org.za/scielo.php?pid=S1682-58532020000400007&script=sci_arttext).
Legal education does not make judges immune to these effects. Experienced judges may be just as susceptible to thinking biases as other experts or laypersons. Moreover, cases that end up in court are usually not ordinary. Disputes often arise precisely in situations where the course of events is unclear, contradictory or exceptional. Courts therefore handle selected material that does not correspond to normal everyday situations.
People often make assessments on the basis of what seems typical or easily remembered. This is called the availability heuristic, in which memorability is substituted for the assessment of probability (see https://www.frontiersin.org/journals/cognition/articles/10.3389/fcogn.2025.1421488/full). This is problematic in the legal context because the events examined in court proceedings are often precisely those that are not typical. What is rare in everyday life may be relatively common in court.
If a judge assesses the credibility of an account solely on the basis that it sounds improbable or atypical, there is a danger that real but rare events will be incorrectly assessed as implausible. This leads to so-called systematic assessment errors, in which the decision-maker underestimates alternative explanations or fails to take into account the possibility of rare events.
Research concerning cognitive biases has shown that, for example: confirmation bias may lead to a situation where the decision-maker seeks information that supports his initial assumption, hindsight bias may make an event appear afterwards more predictable than it actually was, and anchoring may direct assessments toward the original numerical or qualitative estimate. These phenomena have been found to influence judicial decision-making as well, particularly in complex and uncertain situations (see https://www.scielo.org.za/scielo.php?pid=S1682-58532020000400007&script=sci_arttext).
The functioning of courts is inevitably based on experience, assessment and probabilities. However, this results in two central methodological challenges. First, judges inevitably use heuristics based on everyday experience, which may speed up decision-making but at the same time increase the risk of erroneous assessments. Second, the cases that reach court are not a random sample of reality but are distinctly exceptional. The combined effect of these two factors creates a central risk: assumptions based on everyday experience may lead to errors precisely in those situations where legal assessment is most difficult. For this reason, legal theory and legal psychology have in recent years emphasized the need to develop methods that compel the evaluation of alternative explanations, the consideration of rare events and the awareness of cognitive biases that influence decision-making.
