Hormonit, impulssikontrolli ja rikosoikeudellinen vastuu

Biologisten tekijöiden merkitys seksuaalirikosten arvioinnissa

Keskustelu hormonien vaikutuksesta käyttäytymiseen nousee ajoittain esiin myös rikosoikeudellisessa kontekstissa. Erityisesti seksuaalirikosten yhteydessä esitetään väitteitä siitä, että biologiset tekijät – kuten testosteroni tai muut hormonaaliset vaihtelut – voisivat heikentää itsehillintää tai selittää väkivaltaista käyttäytymistä. Seuraavassa tarkastellaan tutkimusnäyttöä ja sen merkitystä rikosoikeudellisessa arvioinnissa.

1. Testosteroni ja aggressiivisuus

Testosteronin ja aggressiivisuuden välistä yhteyttä on tutkittu laajasti. Meta-analyyttinen näyttö osoittaa yhteyden olevan keskimäärin pieni.

Book, Starzyk & Quinsey (2001) analysoivat 45 tutkimusta ja raportoivat pienen mutta tilastollisesti merkitsevän yhteyden testosteronin ja aggressiivisuuden välillä:
https://doi.org/10.1016/S1359-1789(00)00032-X

Archer (2006) arvioi ns. challenge hypothesis -mallia ihmisillä ja totesi, että testosteronin yhteys aggressioon on heikko ja kontekstisidonnainen:
https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2004.12.007

Myöhemmät katsaukset ovat korostaneet, että testosteroni liittyy erityisesti dominanssiin ja statussensitiiviseen käyttäytymiseen, ei suoraviivaisesti väkivaltaan.

Johtopäätös: vaikutus on populaatiotasolla havaittava mutta yksilötasolla rajallinen.

2. Kuukautiskierto ja seksuaalinen halu

Tutkimus osoittaa, että osalla naisista seksuaalinen halu vaihtelee kuukautiskierron aikana.

Roney & Simmons (2013) raportoivat hormonaalisten muutosten yhteydestä seksuaaliseen motivaatioon:
https://doi.org/10.1016/j.yhbeh.2013.02.001

Kyse on keskimääräisistä vaihteluista halussa ja mieltymyksissä. Tutkimus ei osoita yhteyttä kuukautiskierron ja seksuaalisen väkivallan välillä.

3. Ihmisferomonit

Ihmisferomonien olemassaolosta ja merkityksestä on käyty tieteellistä keskustelua. Näyttö ei osoita ihmisillä samanlaista suoraa, käyttäytymistä ohjaavaa mekanismia kuin monilla nisäkkäillä.

Havlíček et al. (2010) tarkastelivat katsauksessaan ihmisferomonitutkimusta ja totesivat vaikutusten olevan pieniä ja kontekstisidonnaisia:
https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2009.07.007

Nykyinen tutkimus ei tue väitettä, että hajusignaalit voisivat aiheuttaa hallitsematonta seksuaalista käyttäytymistä.

4. Seksuaalinen väkivalta tutkimuskirjallisuudessa

Seksuaalirikollisuuden tutkimuksessa korostuvat muut tekijät kuin hormonitasot.

Malamuth et al. (1991) esittivät ns. confluence model -mallin, jossa seksuaalinen aggressio selittyy erityisesti vihamielisillä asenteilla ja epäsosiaalisilla piirteillä:
https://doi.org/10.1037/0022-3514.61.4.670

Seto (2019) kokoaa laajasti tutkimusnäyttöä seksuaalirikollisuudesta ja korostaa ilmiön monitekijäisyyttä:
https://doi.org/10.1037/0000121-000

Tutkimus ei osoita, että tavanomaiset hormonaaliset vaihtelut yksin selittäisivät seksuaalirikollista käyttäytymistä.

5. Rikosoikeudellinen näkökulma

Suomalaisessa rikosoikeudessa vastuun perusta on syyntakeisuus. Syyntakeettomuus tai alentunut syyntakeisuus edellyttää vakavaa mielenterveyden häiriötä tai muuta olennaista toimintakyvyn heikentymistä (Rikoslaki 39/1889, 3 luku 4 §).

Yleiset hormonivaihtelut eivät tutkimusnäytön perusteella:

  • poista ymmärrystä teon oikeudellisesta merkityksestä
  • osoita kyvyttömyyttä kontrolloida käyttäytymistä

Rikosoikeudellinen arviointi kohdistuu yksilön kontrollikykyyn, ei populaatiotason tilastollisiin riskitekijöihin.

Johtopäätös

Tutkimustiedon perusteella:

  • Testosteronin ja aggressiivisuuden välinen yhteys on pieni.
  • Kuukautiskierron vaikutukset koskevat keskimääräistä seksuaalista halua, eivät väkivaltaa.
  • Ihmisferomonien vaikutukset ovat heikkoja ja epäsuoria.
  • Seksuaalinen väkivalta on tutkimuksen mukaan monitekijäinen ilmiö, jossa persoonallisuus- ja asennetekijät selittävät enemmän kuin hormonitasot.

Nykyinen tutkimusnäyttö ei anna perustetta pitää tavanomaisia hormonaalisia vaihteluita rikosoikeudellista vastuuta lieventävänä tekijänä.

6. Kehonhajut, “feromonit” ja väite pakottavasta käyttäytymisestä

Julkisessa keskustelussa esitetään ajoittain väitteitä siitä, että naisesta lähtevät hajusignaalit voisivat aiheuttaa miehessä pakottavaa tai hallitsematonta seksuaalista käyttäytymistä. Tieteellinen näyttö ei tue tällaista väitettä.

Ihmisen hajuaistilla on kiistatta merkitystä sosiaalisessa havainnoinnissa. Kehonhajut voivat vaikuttaa mieltymyksiin ja vetovoiman arviointiin. Tätä ilmiötä on tarkasteltu muun muassa seuraavissa tutkimuksissa:

Lisäksi kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että miehet voivat erottaa naisten kehonhajun muutoksia esimerkiksi seksuaalisen kiihottumisen yhteydessä. Näissä tutkimuksissa mitatut vaikutukset koskevat kuitenkin:

  • arvioitua viehättävyyttä
  • koettua seksuaalista kiinnostusta
  • tarkkaavaisuuden muutoksia

Esimerkiksi:

Tutkimuksessa ei havaittu kontrollikyvyn menettämistä tai pakottavaa käyttäytymistä, vaan subjektiivisen kiinnostuksen lisääntymistä.

6.1 Pakottavuus ja neurobiologinen kontrolli

Väite “pakottavasta” käyttäytymisestä edellyttäisi, että hajusignaali ohittaa yksilön tahdon ja impulssikontrollin. Tällaisesta mekanismista ei ole näyttöä ihmisillä.

Neurobiologisesti seksuaalinen kiihottuminen aktivoi limbistä järjestelmää, mutta käyttäytymisen säätely tapahtuu prefrontaalisen aivokuoren kautta. Ihmisellä tämä säätelyjärjestelmä mahdollistaa:

  • toiminnan seurausten arvioinnin
  • sosiaalisten normien huomioon ottamisen
  • käyttäytymisestä pidättäytymisen

Nykyinen tutkimus ei osoita, että tavanomaiset hajusignaalit voisivat lamauttaa tämän säätelymekanismin.

6.2 Vertailu muihin nisäkkäisiin

Monilla nisäkkäillä lisääntymiskäyttäytyminen on voimakkaasti hormoniohjattua ja sidottu kiimasykleihin. Ihmisillä ei ole osoitettu vastaavaa automaattista, käyttäytymistä pakottavaa feromonijärjestelmää.

Havlíčekin katsauksen mukaan ihmisen hajusignaalit toimivat pikemminkin hienovaraisina sosiaalisen viestinnän osatekijöinä kuin refleksinomaisen käyttäytymisen laukaisijoina.

Johtopäätös lisäkysymykseen

Tutkimusnäytön perusteella:

  • Naisten kehonhajut voivat vaikuttaa miehen kokeman vetovoiman tasoon.
  • Vaikutukset ovat keskimäärin pieniä tai kohtalaisia ja kontekstisidonnaisia.
  • Ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että hajusignaalit aiheuttaisivat pakottavaa tai kontrollin ohittavaa seksuaalista käyttäytymistä.

Tämä erottelu on tärkeä myös rikosoikeudellisessa kontekstissa: biologinen vaikutus kiinnostukseen ei ole sama asia kuin kontrollikyvyn menetys.

Tämä artikkeli on ChatGPT:n vastaus kysymyksiin. Lopputulos vaikuttaa ”ihan hyvältä”